Sivut

tiistai 12. maaliskuuta 2013

It's me! Mario!

Näistä haalarihousuista tulee mieleen ihanaakin ihanampi Mario, nimittäin suber Mario. Näitten housujen tekemisen muistelu saa myös hymyn huulille sillä nämä syntyivät kirjaimellisesti samaan aikaan tytön kanssa. Synnytys kun eteni hitaasti niin kysyivät sairaalassa josko haluaisimme vielä mennä kotiin odottelemaan. Asumme ihan sairaalan lähellä, joten oli kiva mennä kotiin ja mites sitä oikea ompeluaddikti saisi nopeammin ajan kulumaan ja ajatuksen muualle kuin ompelemalla. 

Sain housut melkein valmiiksi ennen kuin supistukset kävivät niin kipeiksi, että piti lähteä uudelleen sairaalaan. Ajattelin aina vaan, että no teen vielä nämä resorit ennen kuin mennään ja vielä tuo yläosa, jos menisi, niin jäisi parempaan vaiheeseen. Lopulta sitten kiinnitin enää henkselit ja nepit, kun pääsimme tytön kanssa kotiin. 

Kaavana haalareissa on siis Jumping Jack (Ottobre 1/2011). Bodyt tein Happy Squirrel kaavalla (Ottobre 1/2012) ja toiset housut ovat samaisen lehden Little houses kaavalla. Muistaakseni olen esikoiselle joskus tuolla kaavalla tehnyt, mutta nyt tuli ihan kamalat. Eivät nuo istu yhtään. Vaikka eihän tuo lapsi vielä osaisikaan istua. Hahaaa! Pakko oli laittaa puujalkavitsi mukaan. Väsyttää, anteeksi...











4 kommenttia:

Unikuu kirjoitti...

kivoja kuosiyhdistelmiä ja värejä.

PikkuHoo kirjoitti...

Mahtis tarina nuilla haalareilla :) Tulee varmaan supistelumuistot mieleen kun pukee haalarit pienokaisen päälle :)Suloisetkin ovat vielä kaiken päälle :)

KatiJ kirjoitti...

Ihania! Ja niin pirtsakkaa sekä riemuisat kuosiyhdistelmät :)

Hanna kirjoitti...

Tosi hienot!!