Sivut

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Girls run the world!

Olen tässä usein lauleskellut tuota Beyoncen biisiä. Mun maailmaani nimittäin pyörittävät nämä neidit:


 Aina kaikissa kasvatusoppaissa sanotaan, että lapselle pitää näyttää kuka on pomo. No joko mä olen epäonnistunut siinä ihan surkeasti tai sitten tällä pomolla on aika huonot oltavat. Usein kuvittelen, että se olen minä joka määrää milloin tehdään ja mitä. Kuitenkin me lähdetään ulos vasta, kun isompi lapsi on sen verran yhteityöhaluinen, että haalari saadaan painittua päälle. Sisälle taas tullaan juuri sillä hetkellä, kun pienempi kakkaa päälleen ja huudollaan herättää naapureiden aina hienosti nukkuvat lapsukaiset. Sisälle tultua taas se ei ole pomo, joka ekana syö. Ensin syö se pieni, sitten se isompi pieni ja sitten vasta se pomo, jos se ehtii samalla, kun ympärillä tapahtuu kaikenlaista. Olettaen nyt siis, että se aikuinen on se pomo. No pomon bloggaushetki jänee tähän, kun se isompi oikea pomo heräsi ja sai samalla hereille sen pienemmänkin pomon.

Tein mun jellomimmeille tällaset samisteluvaatteet. Isommalle Mail Express (OB 1/2012), johon tein pitkät hihat. Pienemmälle omalla kaavalla bodymekko ja potkarit 4/2011 lehden kaavalla. Jellokangas on Liandlolta ja tuo pinkki yksivärinen taisi olla EK:lta.





Lisäksi tein vaunuihin toisesta ihanasta jellokuosista tällaisen suojan. Testasin tässä silityspainokuvaa, kun piirtelin oman, nukkuvan version kuosin leijonasta. Tuo silityskuva on mielestäni liian paksu ja tönkkö. Samoin ei ollut paras idea laittaa trikoohon noita sirkkarenkaita. Eiväthän ne siinä pysyneet vaan repeytyivät heti rumasti irti. Nyt pitäisi sitten miettiä lähdenkö korjaamaan ja miten, vai teenkö jotain ihan muuta. Ideoita?



6 kommenttia:

PikkuHoo kirjoitti...

Laitoitko nuiden sirkkarenkaiden alle jotain vahviketta ennen laittoa? Varmaan tarvivat jotain alle jotteivat repeä!

Leisa kirjoitti...

Laitoin sinne palaset tukikangasta, mutta olisi pitänyt laittaa isompi biitti.

Anonyymi kirjoitti...

First of аll I would like to sаy wondеrful blog!
I had а quick question which Ӏ'd like to ask if you don't mіnd.
I waѕ curious to find out how yοu сenteг
youгѕelf and clear your head priоr to writing.
I've had a difficult time clearing my thoughts in getting my ideas out there. I truly do enjoy writing however it just seems like the first 10 to 15 minutes are lost just trying to figure out how to begin. Any suggestions or hints? Cheers!

my webpage - näsplastik

Leisa kirjoitti...

Hi and thaks :)

With two small children it is often quite hectic in here so I don't have much time in writing. I have started to plan texts ready in my head before I have a chance to write them down.
So I often invent the theme and beginnings already before hand and then it is faster to write the text when ever I have the time to do it.
Sometimes this succeeds better, but often the rush can be seen and text (and also photos) are not as good as I would like them to be :)

Anonyymi kirjoitti...

I'm not sure the place you're getting your info, but
great topic. I must spend some time finding out more or figuring out more.
Thank you for magnificent information I was in search of this information for my mission.


Here is my homepage: Tiamowrydaily.Com

Anonyymi kirjoitti...

Its nοt my fiгst timе to vіsit this
site, i am bгοwѕіng this web sіte ԁаilly and
take good ԁаta from here everyday.

Also vіsit my wеb page nummerupplysningen